maanantai 11. heinäkuuta 2011

Tarte tatin


Tein yksi päivä kokeilun vuoksi tarte tatinin ja koska se ei ihan täydellisesti vastannut odotuksiani. Joten päätin kokeilla uudestaan hieman eri mittasuhteilla ja nyt se onnistui hyvin. Leipomus on siittä hauska, että se on samassa kulhossa ensin hellalla ja siiten uunissa, mutta itselläni ei tälläistä pannua olen joten jouduin soveltamaan jolloin varmasti maku ja ulkonäkö hieman kärsii. Että leivos onnistuisi hyvin samalla pannulla valmistaessa tulisi pannun pohja olla melko ohut. Myös vuoan koko on tärkeää ettei karamelisoitunutta sokeria tule liikaa. Oma vuokani oli 24cm halkaisijaltaan




Tarte tatin

4 isoa kirpeää omenaa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
sitruunanmehua
noin 50-60g pehmeää voita
n. 250g voitaikinaa

Tarjoile kinuskikastikkeen ja vaniljajäätelön kanssa

Valmistus:

1. Kaulitse voitaikinasta vuokaasi hieman suurempi levy (2-3cm suurempi) ja laita uuni 200 asteeseen. Jos käytät kahta vuokaa valmistuksessa niin laita paistovuokasi uuniin lämpiämään siksi aikaa kun valmistat muut osat.
2. Kuori omenat ( ei tarvitse kuoria jos tiedät mistä omenat ovat peräisin) ja leikkaa yksi omena kuudeksi lohkoksi. Muotoile lohkoista hieman pyöreämpiä. Sekoita omeniin hieman sitruunanmehua jotteivat ne tummu.
3. Kuumenna sokeri kattilassa. Kun sokeri on täysin sulanut ja saanut hieman väriä lisää sokerin joukkoon voi, kaneli ja vaniljasokeri.
4. Anna seokseen tulla hieman väriä, mutta älä polta sitä!
5. Jos käytät samaa pannua myös uunissa niin ei tarvitse siirtää sokeria mihinkään. Kaada sokeri/voi seos lämpimään vuokaan mikä on ollut uunissa. Leviätä seos vuoan pohjaan niin, että se peittää koko pohjan. Lisää omenat pyöreäpuoli sokeria vasten kauniiseen ympyrän muotoon.
6. Laita voitaikina omenien päälle ja painele sen reunat vuokaa vasten tiiviisti.
7. Laita torttu uuniin 20-25minuutiksi, että taikina saa hieman väriä.
8. Ota torttu uunista ja kumoa se heti tarjoilulautaselle pannulappuja apuna käyttäen.
9. Tarjoile vaniljajäätelön ja kinuskikastikkeen kanssa.

Kinuskikastike

2dl kermaa
1dl sokeria
1dl siirappia
1 tl vaniljasokeria
1 rkl voita

Valmistus:

1. Lisää kattilaan kerma, siirappi ja sokeri.
2. Kiehauta aineet ja pienennä lämpöä. Keittele niin kauan kuin seos sakenee (n. 10min)
3. Ota kinuski pois liedeltä ja sisää siihen vaniljasokeri ja voi, sekoita.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Suklaamoussea, mansikoita ja mascarponevaahtoa




Suklaamoussea, mansikoita ja mascarponevaahtoa

Viipaloituja mansikoita
Suklaamoussea
Mascarponevaahtoa
Koristeluun mintunlehtiä

Suklaamousse:

100g tummaa suklaata
½ muna
1 keltuainen
1 valkuainen
1,5 dl kermaa


Valmistus:

1. Erottele yhdestä munasta yksi keltuainen ja yksi valkuainen. Erottele yhdestä munasta myös yksi keltuainen ja valkuainen, mutta poista siitä puolet ja säästä sen toinen puoli mascarponevaahtoa varten.

2. Sulata suklaa vesihauteessa

3. Vatkaa yhden munan valkuainen vaahdoksi ja samoin kerma.

4. Lisää jäähtyneen suklaan joukkoon keltuainen ja puolikas keltuainen ja valkuainen. Sekoita voimakkaasti.

5. Lisää suklaan joukkoon valkuaisvaahto kevyesti nostelleen. Lisää myös kermavaahto edelleen kevyesti. Nostele moussea niin kauan, että väri on tasaisen ruskea ja valkuais- ja kermavaahdot ovat sekoittuneet täydellisesti suklaaseen.

6. Anna seistä jääkaapissa ainakin 1h, mielellään enemmän.


Mascarponevaahto

150g mascarponejuustoa
1 ½ munaa
50 g sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa

Valmistus:

1. Vatkaa 1 ½ valkuaista vaahdoksi suolan kanssa.

2. Vatkaa keltuaiset vaahdoksi sokerin ja vaniljasokerin kanssa vaahdoksi

3. Lisää juusto keltuaisten joukkoon vatkaten

4. Lisää valkuaisvaahto juustoseokseen kevyesti nostellen.

5. Anna seistä jääkaapissa ainakin 1 h, mielellään enemmän



Kokoa annos laseihin. Aloita viipaloiduilla mansikoilla joiden päälle tulee ensin suklaamoussea ja sitten mascarponevaahtoa. Voit toistaa saman toisen kerran.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Sisäfilettä, suklaa-punaviinikastiketta, karamellisoituja luumuja ja vuohenjuustoa



Naudan sisäfilee:


Naudan sisäfilee pihvi
oliiviöljyä
timjamia
rosmariinia
mustapippuria
suolaa
voita

Valmistus:
1. Anna pihvin lämmetä huoneenlämmössä noin 1 tunti. Jauha huhmaressa hieman tuoretta rosmariinia ja timjamia ja sekoita niihin oliiviöljyä anna myös maustua tunnin ajan.

2. Laita uunilämpiämään 125 asteeseen

3. Kuumenna pannu kuumaksi ja lisää siihen nokare voita. Levitä pihvien päälle maustunutta öljyä ja paista lihan pinnat kiinni pannulla.

4. Sivele lihan pintaan rouhittua mustapippuria ja suolaa. Laita pihvit vuokaan ja paista, että sisälämpötila on n. 50-51 astetta.

5. Se jälkeen kääri lihat folioon ja anna levätä noin 10-15 min.

Suklaa-punaviinikastike


2 dl punaviiniä
2 dl lihalientä
1,5 rkl tummaa balsamiviinietikkaa
1 rkl siirappia
4-6 mustapippuria
2-4 oksaa tuoretta timjamia
2-4 oksaa tuoretta rosmariinia
1 laakarinlehti
1 salottisipuli
1 porkkana
1 rkl voita
4-5 palaa tummaa suklaata
tummaa maizenaa suurustukseen

Valmistus:

1. Kuori ja pilko porkkana ja salottisipuli

2. Kaada viini, lihaliemi, siirappi ja balsamiko kattilaan tai paistinpannulle.

3. Lisää mausteet ja pilkotut porkkana ja sipuli

4. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä noin 30min, tarkista maku.

5. Siivilöi kastike. Jotta jää vain pelkkä liemi. Kaada liemi takasin kattilaan.

6. Kuumenna liemi ja sulata siihen suklaa.

7. Suurusta kastike maizenalla sopivan paksuiseksi

8. Lisää voi kastikkeeseen kokoajan sekoittaen ja nosta levyltä. Tarjoile


Karamellisoudut luumut


tummia luumuja
sokeria
voita

Valmistus:

1. Kuumenna pannulla sokeria noin 1dl yhtä luumua kohden. Pidä pannu miedolla lämmöllä ettei sokeri pala niin nopeasti

2. Halkaise tai leikkaa neljään osaan luumut ja poista kivet

3. Lisää luumut sokeriin halkaistu puoli alaspäin. Paista luumuja miedolla lämmöllä noin 5 min. Lisää voita jos sokeri tummuu liikaa.   

Vuohenjuusto

Leikkaa vuohenjuustosta noin 1sentin vahvuinen pala ja lisää se kuumennetulle pannulle. Ruskista hieman pintoja, mutta älä anna juuston sulaa.