lauantai 19. marraskuuta 2011

Joulupullia

Jouluun on vielä paljon aikaa, mutta tein silti ensimmäisen kokeiluerän joulupullia. Joulupulla nimi tulee siittä, että täytteeseen tulee monenmoista jouluista makua. Idea täytteestä on kytenyt hetken päässä ja nyt lähdin sitä kokeilemaan. Pekan mielestä olin oksentanut pullien väliin kun täyte ei ollut mitenkään kovin herkullisen näköinen. Äiti tilasi pullia litran taikinan verran ja puolet olivat näitä joulupullia ja toiset kookos-vaniljapullia jotka ovat kaikkien suosikkeja. Pullatakinan ohje löytyy jo ennestään täältä!




Joulupullat


Täyte riittää n. 1/2 litran pullataikinaan:

n. 200-250g pehmeää voita (aika löysää, että sitä on helppo sekoittaa)
75g rasia sokeroituja kirsikoita (meira)
75-100g rusinoita
n. 0,5dl sokeria
2 rkl kanelia tai maun mukaan
2tl vaniljasokeria

1. Pilko kirsikat ja rusinat pieneksi silpuksi ja sekoita pehmeään voihin
2. Lisää sokeri, vaniljasokeri ja kaneli. Sekoita ja levitä pullalevyn väliin

Pullista tein solmuja ja tässä työvaiheita



1. Kaulitse pullataikinasta levy. Levitä täyte puoleen levyyn tai koko levyyn maun mukaan.


2. Käännä toinen puoli takinasta toisen päälle. Voit hieman painella niitä yhteen, että ilma karkaa välistä ja reunat liimaantuvat yhteen. Leikkaa noin 2cm pitkiä soiroja.



3. Kierrä pötkö korkkiruuville ja laita löysään solmuun


4. Kohota pullia liinan alla ja voitele lopuksi kananmunalla ja koristele raesokerilla. Paista 200 asteessa 10-15min.