tiistai 28. kesäkuuta 2011

Katkarapukeitto

Eli keittoa. Tähän keittoon ei tarvitse käyttää katkarapuja ja siihen voi lisätä vaikka tofua, kesäkurpitsaa, purja ja mitä mieleen juolahtaa. Toivotaan, että muistan ohjeen vaikka siittä on hetki kun keiton tein. Keittoon voi lisätä myös tilkan valkoviiniä enne kuin lisäät siihen tomaattimurskan.





Katkarapukeitto 

Tarvitset:

n. 150g-200g kuorittuja katkarapuja
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
3-4 porkkanaa
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1 kuivattu chili
rouhittua mustapippuria
1 kala- tai kasvisliemikuutio
paprikajauhetta
5 reilua ruokalusikallista tomaattimurskaa
curryä
kurkumaa
suolaa
tuoretta persiljaa
tuoretta basilikaa
5 dl vettä
1-2 rkl soijaa
2 rkl kalakastiketta
1 lime

Valmistus:

1. Pilkkoa sipuli ja valkosipuli. Kuori ja pilko porkkanat. Viipaloi paprikat. Purista katkarapujen päälle 1/2 limeä
2. Lisää kattilaan tilkka oliiviöljyä ja kuullota siinnä hetki sipuleita. Lisää joukkoon porkkanat ja paprikat. Kuullota hetki ja lisää kuivattu chili. Lisää myös tomaattimurska.
3. Lisää vesi ja kalaliemi/kasvisliemikuutio. Lisää loput mausteet, myös soija ja kalakastike. Lisää myös silputtu basilika ja persilja.
4. Keittele n. 15min, että porkkanat ovat sopivan pehmeitä
5. Lisää katkaravut ja loppu limen mehu. Kuumenna keitto ja anna hetki seistä ennen tarjoilua.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Nopea tonnikalapastakastike

Nyt mennään helpolla ruoalla kohti tätä viikkoa eteenpäin. Tekemäni pastakastike valmistuu alle puolessa tunnissa ja on todella maittava ruoka vaikka onkin niin nopeaa. Ihanaahan on jos on aikaa tehdä tomaattikastikekkin itse, mutta joskus se on liikaa pyydetty. Varsinkin nyt kun aloitin taas lenkkeilemisen aamulla eli herään joskus 5:30 niin olen töiden jälkeen aika puhki. Kastikkeen kanssa nautimme myös mozzarella-tomaatti-pestosalaattia ja säilöttyjä pepperoneja, nam!





Tonnikalapastakastike

Tarvitset:

500g dolmio classic pastakastiketta
3 pilkottua valkosipulinkynttä
1 kuivattu chili murskattuna
1 purkki tonnikalaa vedessä
tuoretta basilikaa
paprikajauhetta
mustapippurirouhetta
välimerenyrttisekoitus
suolaa
sokeria
oliiviöljyä
kirsikka tomaatteja

Päälle:
parmesanjuustoa

Valmistus:

1. Kuumenna pannulla oliiviöljy ja lisää siihen valkosipuli silppu ja kuivattu chili. Kääntele hetki öljyssä, mutta älä ruskista.
2. Kaada tonnikalasta vesi pois ja lisää tonnikala pannulle. Kääntele hetki kuumalla pannulla
3. Lisää dolmio pastakastike, sekoita ja pienennä lämpötilaa
4. Lisää muut mausteet ja puolitetut kirsikka tomaatit.
5. Tarjoile pastan kanssa ja raasta päälle parmesanjuustoa

torstai 2. kesäkuuta 2011

Lätyt

Nelliina sai minuun valtavan lättyhimon ja oli paisteltava niitä itse iltapalaksi. Lätyt on taas yksi niistä asioista joihin minulla on selvä mielipide - niiden kuuluu olla ohuita ja mielellään pitsireunaisia. Itse teen tämmöisellä ohjeella jonka ainekset jaksoin tällä kertaa mitata, että sain ne kirjoitettua ylös. Ohjeella onnistuu myös muurinpohjapannulla. Hellalla paistelin tuolla uudella hacmannillani ja hyvin onnistui.




Lätyt

Tarvitset:

5 dl maitoa
2 kananmunaa
3dl vehnäjauhoja
25g sulatettua voita
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
3 rkl sokeria

voita paistamiseen

Valmistus:

1. Vatkaa maidon joukkoon kananmunat. Lisää suola, sokeri ja vaniljasokeri.
2. Lisää jauhot ripotellen kokoajan vatkaten ettei taikinana tule jauhopaakkuja.
3. Lisää taikinaan sulatettu voi ja vatkaa hetken aikaa
4. Laita taikina lepäämään jääkaappin 30-60 minuutiksi.
5. Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja lisää siihen nokare voita.
6. Laita noin 1 dl taikinaa pannulle. Kaada taikina keskelle ja levitä reunoille ettei keskelle jää paksua kerrosta taikinaa. 
7. Paista molemmilta puolin kunnes lätty on saanut kauniin värin.
8. Paistaessa itse pidän pannua 5 levyllä.