tiistai 10. toukokuuta 2011

Mangojuustokakku


Tein äitienpäiväksi kakkua jota sitten syötiin voittoisan näyttelypäivän jälkeen.

Kakku kuulostaa todella ällömakealta koska siihen tulee kinuskikastiketta, mutta se ei sitä ole. Kakkuunhan ei tule sitten muuta sokeria. Sitruuna taas tasapainoittaa mukavasti kinuskista tulevaa makeutta. Ohje on alunperin tädiltä, mutta sitä olen itse muokannut oman näköisekseni. Kakun koristelin sulatetulla suklaalla kun muutakaan ei löytynyt.



Mangojuustokakku


Tarvitset:

Pohja
200g digestive keksejä
n. 100g sulatettua voita

Täyte
2,5 dl Flora vanilla – vaahtoutuvaa vaniliakastiketta
1,5 - 2 dl kinuskikastiketta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2-1 sitruunan mehu
7 liivatelehteä
0,5 dl kuumaa vettä
Vaniljatangon siemeniä tai vaniljasokeria

Kiille
250 g mangososetta
2 liivatelehteä
2 rkl kuumaa vettä

Valmistus:

1. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle pohjan kokoinen pala leivinpaperia

2. Murskaa keksit pieneksi muruksi tehosekoittimella tai muovipussin sisällä kaulimella murskaten. Kaada murujen joukkoon sulanut voi ja sekoita. Kaada seos vuoan pohjalle ja painele se tiiviiksi pohjalle

3. Laita täytteen liivatelehdet kylmään veteen likoamaan

4. Vatkaa vaniliakastike vaahdoksi ja sekoita siihen tuorejuusto, vatkaa tasaisesti

5. Sekoita täytteeseen kinuskikastike ohuena nauhana kokoajan vatkaten.

6. Lisää täytteeseen vaniljatangon siemenet tai vaniljasokeria oman mauan mukaan

7. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Ota liivatteet vedestä ja purista niistä kylmä vesi pois. Sekoita liivatteet kuuman veteen ja anna hieman jäähtyä

8. Kaada liivate täytteeseen kokoajan sekoittaen.

9. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle kopauta pari kertaa pöytää vasten jotta ilmakuplat hajoisivat. Voit hieman ravistaa myös pohjaa jotta pinta tasoittuu. Laita kakku jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai mielellään yön yli.

10. Kun kakku on hyytynyt tarpeeksi kauan valmista mangokiille

11. Laita liivatteet kylmään veteen 5 minuutiksi. Kuumenna vesi.

12. Ota liivatteet vedestä ja purista vesi pois. Sekoita ne kuumaan veteen ja kaada ohuena nauhana mangososeeseen kokoajan lusikalla sekoittaen.

13. Kaada kiille hyytyneen kakun päälle ja voit taas hieman ravistaa kakkua jotta kiille tasoittuu

14. Laita jääkaappiin hyytymään 1 tunniksi

15. Pyöräytä veitselle varovasti kakun reunoja pitkin, että se irtoaa vuoanreunoista. Irrota vuoka.

16. Koristele mieleisessäsi tavalla, itse koristelin sulatetulla suklaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti